24.09.2017

Päivähoidon ryhmäkoot

SuPer on linjannut, että jokaisella lapsella on oltava oikeus riittävän pieniin lapsiryhmiin päivähoidossa. Alle 3-vuotiaiden ryhmässä tulisi olla enimmillään 10 lasta ja 3 - 6 -vuotiaiden ryhmässä enimmillään 18 lasta. Henkilöstön näkökulmasta tämä tarkoittaa nykyisessä päivähoitolaissa määritellyn lasten ja kasvattajien suhdeluvun muuttamista paremmin tätä päivää vastaavaksi. SuPerin kanta on, että uuden varhaiskasvatuslain luomisen yhteydessä tulee puuttua myös siihen, millaisia enimmäisryhmäkokoja päivähoidossa on jatkossa.

Viime aikaisissa tutkimuksissa on osoitettu, että liian isot lapsiryhmät lisäävät lapsen stressiä ja joissain tapauksissa myös aggressiivisuutta. Pienissä ryhmissä lasten yksilöllinen kohtaaminen ja persoonallisuuden huomioiminen on helpompaa. Päivähoidon pienemmät ryhmäkoot ovat myös yksi varhaisen puuttumisen keino: sillä voi olla vaikutuksia myös siihen kuinka hyvinvoivia kyseiset lapset nuorina ovat.

Panostus ryhmäkokojen pienentämiseen maksaa myöhemmin itsensä takaisin myöhemmän kehityksen ongelmien vähentymisenä. Panostus lapsen varhaisiin vaiheisiin on sijoitus tulevaisuuteen.

 

Sivu on tulostettu www.superliitto.fi -verkkopalvelusta
URL: http://turvallinenlapsi.putteripro.fi/fi/SuPerin%20teesit%20p%C3%A4iv%C3%A4hoitoon/P%C3%A4iv%C3%A4hoidon%20ryhm%C3%A4koot/

© Super